Biografia

Tea Hiilloste on valovoimainen esiintyjä, joka rakastaa uusia haasteita. Keväällä 2007 oli aika uuden haasteen, kun hän päätti suunnata kohti soolouraa. Tea kaappasi tuekseen uuden tuottajatiimin, joiden kanssa on saatu aikaan tuoreita popsoundeja höystettynä elektro-, r´n´b- ja rock-vivahteilla. Syksyllä 2007 julkaistavalla albumilla tullaan kuulemaan myös Tean omia sävellyksiä. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu on tarttuva kesähitti "Tytöt tykkää". Flirttaileva kappale perustuu tunnettuun faktaan: tytöt tykkäävät pojista!  Kappaleen ironinen sanoitus ja mieleentakertuva melodia on nostanut kyseisen kappaleen vuoden 2007 ehdottomaksi kesähitiksi.

Historia

Tea

Tea on 24-vuotias määrätietoinen nuori aikuinen, jonka ehdoton vahvuus on esiintyminen sekä ammattitaitoinen suhtautuminen viihdealaan. Musiikki on kuulunut Tean elämään koko hänen pienen ikänsä ajan. Tean ensimmäiset esiintymiset ja omat kappaleet kuultiin ja nähtiin hänen ollessa vasta ala-aste ikäinen. Tea syventyi esiintymis-ja musiikkiopintoihin ilmaisutaidon lukiossa ja vapaa-ajallaan hän opiskeli klassista laulua. Vuonna 2004 Tean laulu-ura notkahti eteenpäin, kun hänet valittiin Popstars 2-kisasta tunnettuun Jane-yhtyeeseen. Jane julkaisi kaksi albumia "Perhonen" ja "V.I.P.". Yhtye otti myös osaa vuoden 2006 Euroviisukarsintoihin "V.I.P."-kappaleella. Tean vetovoima yhtyeessä huomattiin ja hänet napattiin lasten suosiman Kids Top 20-ohjelmaan juontajaksi. Tea toimii edelleen ohjelman juontajana sekä emännöi MTV3:n Juniori-kanavaa.

Haastattelu

Minkälainen musiikillinen tausta sinulla on?

Olen harrastanut musiikkia pienestä pitäen. Aloitin laulamisen jo ennen puhumista. Lapsena viihdytin sukulaisiani laulamalla ja näyttelemällä sketsejäni. Ala-asteella ja yläasteella olin koulujen kuorossa. Kosketinsoittimen sain muistaakseni kolmannella luokalla ja aloitin luovan sävellystyöskentelyn. Sävellyksiäni esitin mm. kuudennen luokan kevätjuhlassa. Teini-iässä perustimme kavereideni kanssa bändin, jolle sävelsin biisejä ja lauloimme myös sen ajan hittibändien biisejä, kuten No Doubt, Rasmus (oli silloin vielä ilman the-liitettä), Bryan Adams… Otin myös pianotunteja, kunnes kyllästyin nuoteista soittamiseen. Lukiossa urheilu vei paljon aikaani, joten siirryin vain laulutuntien ottamiseen. Aloitin klassisen laulun 1999 Sinikka Törmälän johdolla. Hänen ansiostaan sain rohkeutta osallistua mm. Popstars2 -kilpailuun. Klassisen laulun harjoittelua jatkui noin 5 vuotta.  Vuonna 2005 aloitin poplaulutekniikan opiskelun Hanna Marshin johdolla ja olen saanut kunnian olla hänen opissaan siitä päivästä tähän päivään asti.

Tea

Mitä mieluiten kuuntelet vapaa-aikanasi?

Hiljaisuutta, koska yleensä meininki vapaa-ajan ulkopuolella on niin vilkasta.

Ketkä ovat musiikillisia esikuviasi ja miksi?

Hanna Marsh ja Sinikka Törmälä,  ilman heitä laulutekniikkani olisi sitä mitä se oli syntymähetkelläni ;).  Madonna ja Gwen Stefani - pitkän vivahteikkaan musiikkiuran luojia kovalla työllä. Arvostan yleensäkin ihmisiä, jotka saavuttavat unelmansa kovan työn tuloksena. Äitini on idolini.

Mitkä ovat vahvuuksiasi?

Ymmärtäväinen, sosiaalinen ja positiivinen persoonani.

Missä haluaisit olla 10 vuoden päästä?

Italian vuoristossa viljelemässä peltoa rakkaan ihmisen kanssa.

Millainen olisi unelmien loma?

Loma, jossa rentoudun ilman huolenhäivää, on lämmintä muttei kuuma, uimapaikka, rakkaita ihmisiäni mukana, hyvää ruokaa..

Miten neuvoisit muusikon urasta haaveilevaa nuorta?

Lue alan kirjallisuutta: muusikon oppaita, muusikoiden elämänkertoja yms - niistä löytyy faktaa siitä mitä kaikkea tämä ala on ja vaatii. Treenaa laulua muuallakin kuin kotona ja suihkussa.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää kuuntelijoillesi?

Kiitos että olette löytäneet positiivisella energialla höystetyn musiikkini! Nauttikaa elämästä ja eläkää täysillä, niin minäkin yritän tehdä!

Kuumaa juuri nyt?

Maratonin juokseminen, tosin itse aion tänä kesänä juosta vain puolimaratonin...

Tea

Fact file

Nimi: Tea Marika Hiilloste
Ikä: 24
Pituus: 163,5
Silmät: Siniharmaat
Kotikaupunki: Helsinki
Syntymäaika & horoskooppi: Skorpioni, 31.10.1982
Harrastukset: Laulaminen, juokseminen, kuntosali, ystävien kanssa oleminen
Motto: ”Alamäkeä seuraa aina ylämäki”
Ruoka: Tomaattipasta
Juoma: Tuorepuristettu appelsiinimehu

Parasta nyt

TV-ohjelmista? Pako, Kylmärinki, OC, Sinkkuelämää
Elokuvista? Klassikot: Titanic, Julia ja Romeo
Albumeista? Gwen Stefani: The Sweet Escape, Kelly Clarkson: Breakaway
Biiseistä? I’ll be missing you

Tea MySpace
Tea IRC-Galleria